Jouluajatuksia 2017: ”Jouluna on aikaa pysähtyä ja ajatella”

Vaikka rakastan työtäni, niin mahtavaa joulussa on se, että silloin on mahdollisuus päästä ainakin hetkeksi eroon arkipäivän elämään ja työhön liittyvistä asioista. Tällöin voi pysähtyä pohtimaan elämän syvempää olemusta ja sellaisia ajatuksia, joita ei työkiireitten aikana tule oikein pohdittua, ei ainakaan riittävästi. No, on kuitenkin myönnettävä, että vaikka olenkin kiireinen konsultti, niin usein kyllä tulee ehkä liiankin helposti vedottua omiin kiireisiinsä, kun ei halua poistua mukavuusalueeltaan. Mutta jouluna näihin tekosyihin on enää turha vedota.
Minun mielestäni joulun perimmäisiä avainasioita ovat empatia ja myötätunto, jotka tosin voisivat olla muinakin vuoden ajankohtina nykyistä paremmin esillä. Mutta hei, käsi sydämellä! Kuinka moni ihminen jouluaikaan näitä asioita vakavasti miettii ryntäillessään pää kolmantena jalkana ja hikisenä ihmisiä pursuvassa ostoskeskuksessa hakemassa tungoksessa jouluruokaa tai etsimässä joululahjoja läheisilleen. Kuka ehtii miettimään joulun perimmäistä tarkoitusta siivotessaan hikipisarat otsassaan kotiaan juhlakuntoon. Joskus tilanne tuntuu enemmänkin absurdilta! Ja pahinta on myöntää tässä vielä se, että itsekin valitettavasti kuulun valitettavan usein tähän samaan hikiseen joukkoon. Joskus tuntuu tässä ylipursuavan kaupallisuuden keskellä, että olemmeko me ihmiset unohtaneet joulun syvimmän merkityksen eli rauhallisen yhdessäolon omien läheisten ihmisten kanssa sekä jo aikaisemmin mainitut empatian sekä sympatian. Joulu on suorittamista, ei rauhallista palautumista arjen paineista.

”Joskus jopa pohdin, että olenko muuttunut vähitellen liiankin kyyniseksi moniin asioihin?”

Kykenemmekö me nykyihmiset yleensä vielä kokemaan empatiaa eli myötäelämistä ja sympatiaa eli myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan? Joskus tuntuu, että nykymaailmassa vallitseva itsekkyys, julmuus, kiire, tai ainakin kiireeseen vetoaminen, stressi ja kyynisyys vievät pohjan pois muiden ihmisten näkemiseltä ja todelliselta kohtaamiselta. Itse omassa työssäni kohtaan jatkuvasti erilaisissa organisaatioissa toimivia ihmisiä, jotka usein herättävät mielessäni empatian ja sympatian tunteita, mutta välillä myös inhoa, kiukkua ja jopa vihaa. Itse olen pohjimmiltani tunneihminen, mutta olen joutunut opettelemaan hallitsemaan ja hillitsemään tunteitani. Joskus jopa pohdin, että olenko muuttunut vähitellen liiankin kyyniseksi moniin asioihin? Vaikka maailmassa näkyy paljon pahuutta, julmuutta ja välinpitämättömyyttä, eivät ne enää tunnu paljon itseäni hetkauttavan. Olen joutunut pohtimaan, että onko tämä jonkinlainen suojakuori kaikkea tätä pahuutta vastaan, jotta jaksaisi säilyttää edes jonkinlaisen positiivisen asenteen elämässä jaksamista ja etenkin tulevaisuutta varten, vai olenko muuttumassa välinpitämättömäksi zombiksi itsekin? No, itse ainakin uskon, etten ole vielä kaikkeen turtunut ja että toivoa vielä on.

Ehkä tämän vuoksi joulu minulle on tärkeä ajankohta vuodessa. Olen havainnut, että ainakin vielä jouluaikaan kykenen kokemaan monia sellaisia positiivisia tunteita, mitä usein muulloin peittelen tai jopa välttelen. Jouluna kykenen löytämään myös monista pahoista asioista ja ihmisistä edes yhden positiivisen piirteen, jota ehkä en ole muulloin ajatellutkaan. Tämä todistaa ainakin itselleni, etten ole vielä täydellisen kyynistynyt. Ja muutenkin usein vasta jouluna tulee havahduttua joihinkin asioihin, jotka on kyllä sanottu jo aikoja sitten, mutta vasta nyt tajuaa siitä sen syvemmän merkityksen. Niin kuin nyt äskenkin, kun tajusin erään ystäväni jo kesällä sanoman lauseen perimmäisen viestin. Katsoin hänen kanssaan erästä tunteita herättävää elokuvaa (ei Titanic!), jonka loppukohtaus sai minulle kyyneleet silmiin. Hän katsoi minuun ja sanoi pieni hymy huulillaan: ”Esa, olet sinä piinkovaksi konsultiksi joskus aikamoinen itkupilli, mutta se kuitenkin todistaa sinusta yhden asian. Työsi ei ole vielä vienyt ihmistä sinussa!”. Vaikka hänelle tästä kiusoittelusta hieman silloin hermostuinkin kieltäessäni olevani mikään itkupilli, uskallan nyt myöntää, että itse asiassa tuo piirrehän juuri tekee minusta ihmisen. Osaan siis olla tunteva ihminen, kun uskaltaisin vain myöntää sekä paljastaa sen! Lisäksi myönnän, että usein kyllä kyyneleet tulevat silmiini herkästi niin surullisissa asioissa kuin erityisesti myös iloisissa asioissa! Tästä lähtien kannan siis tuota itkupillin viittaa ylpeydellä! Ja jos kuulen, että joku vanhempi ”länkyttää” vielä pojalleen tuota ikivanhaa ja sanontojen hautausmaalle heitettäväksi kelpaavaa sanontaa: ”isot pojat eivät itke!”, lupaan puuttua tilanteeseen tiukasti! Nykyinen maailma olisi paljon parempi, jos monet poliittisetkin johtajat, kuten esimerkiksi Donald Trump ja Vladimir Putin, uskaltaisivat edes joskus heruttaa kyyneliä, ainakin julkisesti. Näin he osoittaisivat sitä sympatiaa ja empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Ehkä moni turha kriisi voitaisiin tällä tavoin ennalta ehkäistä.

”Miksi siis nauru on demonisoitu?”

Toinen asia, mitä toivoisin ihmisiltä vielä enemmän heruvan, olisi iloinen, positiivinen nauru ja ilo. Tällainen nauru vie hankaliakin asioita paljon enemmän eteenpäin kuin se jatkuva valitus, kyräily ja toisen ihmisen selän takana tapahtuva ”paskan” puhuminen. Hyvä ja aikaan ja tilanteeseen sopiva huumori ja siihen liittyvä iloinen nauru vievät monia haasteellisia keskusteluita, palavereita ja neuvotteluita eteenpäin. Itse myönnän, että itse nauran jostain syystä nykyään vähemmän kuin ennen. En oikein tiedä, mistä tämän johtuu, mutta ehkä sekin liittyy tuohon tunteiden piilottamiseen. Sitä paitsi nauru tuntuu monissa sananlaskuissa olevan jostain syystä huono asia, kuten nyt seuraavat esimerkit sen todistavat: ” Naurunkin pohjalla voi olla suru, ja kun ilo päättyy, murhe jää.” (Raamattu, Sananlaskut), ” Itku pitkästä ilosta, pieru pitkään nauramisesta.” (Suomalainen sanalasku) tai ”Naisen nauru ja kanan laulu ei tiä hyvää.” (Suomalainen sananlasku). Miksi siis nauru on demonisoitu? Ihmettelen kyllä asiaa. Itse ainakin lupaan ensi vuonna nauraa julkisesti enemmän. Tosin lupaan samalla myös sen, etten siitä huolimatta tyhjännaurajaksi kuitenkaan ala!

”Olkaamme siis ihmisiä myös hätää kärsiville ihmisille!”

Joulu on perinteisesti ollut aikaa, jolloin ihmisillä on aikaa ajatella myös muita ihmisiä, etenkin niitä, joilla elämässä on vaikeaa. Itsekin olen pyrkinyt näin tekemään, tosin usein koen asiasta myös voimattomuutta ja turhautuneisuutta. Kaikkia ihmisiä ei vain kykene auttamaan, vaikka kuinka haluaisi. Tiedän, että meillä Suomessakin on paljon köyhyyttä ja ankeutta, mutta tilanne räjähtää käsiin melkein heti, kun astuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kun lähtee liikkumaan meidän vauraasta ja suhteellisen hyvinvoivasta Pohjois-Euroopasta pois, kohtaa toinen toistaan pahempia ihmiskohtaloita. Hyväntekeväisyys on mielestäni tärkeää, mutta sen motiivit pitää olla myös puhtaat. Mielestäni hyväntekeväisyys ei saa olla nykyaikaista anekauppaa eli toimia ajatuksella ”Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa”. Ei, sen pitää tapahtua hyvästä sydämestä. Joskus minusta tuntuu, että hyväntekeväisyydessä turhankin usein unohtuu toiminnan perusmissio eli se, että hyväntekeväisyyden tarkoituksena on parantaa toisen ihmisen hyvinvointia. Sen perusajatuksena on siis antaa kohteelle hyvä olo eikä sen pääajatuksena saa olla antajan aikaisempaa parempi olo, mikä voi johtaa siihen, että hän herkästi voi alkaa kokea moraalista ylemmyyttä hyväntekeväisyyden kohdetta kohtaan. Itse olen paljon matkustellut eri puolella maapalloamme ja olen kohdannut paljon myös köyhyyttä ja kurjuutta niiden pahimmissa muodoissa. Olen usein havainnut, että kaikkein köyhimmätkin ihmiset kokevat erittäin tärkeäksi, että heitä kohdellaan ihmisinä muiden joukossa eikä minään ”keisseinä”, numeroina tai sääliä herättävinä kummajaisina. Silloin kun ihminen ymmärtää tämän ihmisyyden kokemisen tarpeen, hyväntekeväisyyskin toimii oikeiden periaatteiden mukaan. Olkaamme siis ihmisiä myös hätää kärsiville ihmisille!

Tällaisia ajatuksia siis mielessäni on liikkunut tänä jouluna. Toivottavasti ne herättävät myös teissä lukijoissani jonkinlaisia mietteitä. Lopuksi haluan vielä toivottaa teille kaikille blogini uskollisille lukijoille Oikein Hyvää ja Rentouttavaa Joulua sekä Hyvää Uutta Vuotta 2018!

Esa Lehtinen

Kommentti artikkeliin “Jouluajatuksia 2017: ”Jouluna on aikaa pysähtyä ja ajatella””
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Sehän oli kuin Taatan joulusaarna. Hyvää mietiskelyä ja itsekritiikkiä jouluaiheen ympärillä. Joulussa on vielä yksi ja sen alkuperäinen piirre eli hengellisyys. Se on jäänyt meidän sivistyneessä Euroopassamme taka-alalle, jopa aktiivisesti työnnetty syrjään. Sieltä ne kuitenkin hyvät ajatukset kumpuavat.

    Kirjoituksessasi tuli esille tuo kyynistymisen vaara ja ajallinen kaari, kehitys joka on ikään sidoksissa. Me muutumme ajan kanssa. Kuten muuttuu yhteiskuntakin kärttysemmäksi hyvinvoinnin lisääntyessä. Pitkä rauhanajan jakso (kuten Euroopassa) vie lähemmäs epäsopua ja todellista sodan vaaraa. Katalonia ym. pesäkkeet hyvänä esimerkkinä.

Jätä kommentti

css.php