Konsultin kesätarina, osa 1. Pomo-Pekka, johtaja helvetistä: ”Taas se normipäivä töissä!”

Kello 5.30 Pomo-Pekan kotona herätyskello soi pitkään ja vaativasti. Pekka avasi silmänsä ja kivahti vaimolleen äkäisenä: ”Sammuta se riivatun kello ja heitä se seinään! En halua vielä herätä ja nousta ylös! En millään haluaisi lähteä työpaikalle!” ”Älähän nyt Pekka”, yritti hänen vaimonsa rauhoitella, ”Pitäähän sinun nyt toimitusjohtajana mennä töihin ja hoitaa hommasi.” ”Ääh! Niin kai sitten, vaikkei yhtään huvittaisi! On taas tulossa veemäinen päivä tulossa niiden kaiken maailman pässinpäiden kanssa!” Pekka huokaisi syvään, katsoi vaimoaan hieman äkäisesti ja nousi ylös sängystä. Aamutoimet odottivat.

”Taas odottaa se masentava työpäivä Pekan alaisuudessa!”

Aamutoimien ja aamiaisen jälkeen Pekka lähti ulos, missä hän asettautui kotipihallaan seisovaan uudenkarheaan Bemariinsa, käynnisti sen moottorin sekä kaasutti äkäisesti kohti työpaikkaansa. Matka töihin ei ollut pitkä, ainoastaan muutaman kilometrin, mutta jo siinä ajassa Pekka ehti ajatella synkkänä tulevaa työpäiväänsä: ”Taas tulossa tylsä päivä, jolloin mikään ei toimi kunnolla!” Pian Pekka olikin jo työpaikkansa parkkipaikalla, missä hän nousi autostaan ja lähti kävelemään kohti toimistoaan. Matkalla hän kohtasi muutamia työntekijöitään, jotka toivottivat Pekalle kohteliaasti ”hyvää huomenta!”, mutta Pekka ei katsonutkaan heitä ja ynähti vain heidät kohdatessaan. Pekan astellessa vähän kauemmaksi, yksi työntekijöistä sanoi muille: ”Taitaa Pomo-Pekka olla taas herännyt väärällä jalalla, kun ei viitsi edes tervehtiä. Tänään pitääkin taas pyrkiä välttelemään häntä jos vain on mahdollista.” Muut nyökkäilivät päitään ja huokaisivat syvään. Taas heitä odottaa se masentava työpäivä Pekan alaisuudessa! Pekka ei tunnetusti ollut mikään esimerkillinen hyvän ilmapiirin luoja työpaikallaan.

Pekka astui toimistoonsa ja huusi sihteerilleen: ”Tiina! Missä se hemmetin kahvi viipyy!” Tiina juoksi hänen ovellaan hieman pelokkaan näköisenä ja sanoi: ”Anteeksi! Tuon sen heti, kun se on valmis.” ”Etkö sä vieläkään muista, että kahvi pitäisi olla heti valmis, kun minä tulen aamulla työpaikalle!”, karjaisi Pekka takaisin. Saatuaan kahvin Tiinalta, Pekka hieman rauhoittui ja katsoi päiväohjelmaansa. ”Taas päivä on täynnä niitä kirottuja palavereja! Johtajana oleminen olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi aina niin paljon diskuteerata”, mietti Pekka mielessään ja heitti ohjelman kiukkuisesti pöydälleen.

Juotuaan aamukahvinsa Pekka muisti, että hänellä pitäisi olla aamupalaveri yrityksen henkilöstöjohtaja Helin kanssa: ”Tiina hei, tiedätkö missä Heli viipyy? Meillä piti olla heti aamulla palaveri”, huusi hän Tiinalle. ”Joo, unohdin sanoa, että Heli soitti ja ilmoitti, että hän joutuu olemaan ainakin tämän päivän poissa töistä. Hänen pienellä pojallaan on kuumetta”, vastasi Tiina. ”No voi hemmetti!”, karjahti Pekka, ”Taasko Heli tai joku hänen kakaroistaan on kipeä! Se on kyllä virhe palkata töihin ketään nuorta naista, jolla on pieniä lapsia! Aina joku niistä on kipeä. Onneksi sinä Tiina olet jo niin vanha, ettet enää voi lapsia saada. Hah hah haa!” Pekka omasta mielestään on hyvinkin vitsikäs, vaikka muut eivät hänen huumoriaan arvostaneetkaan.

”Kyllä vanha kunnon käskyttäminen saa ihmisiin liikettä!”

Päivän ensimmäisessä aamupalaverissa neuvotteluhuoneessa Pekka keskusteli tuotantopäällikkö Harrin ja osastojen työnjohtajien kanssa mm. uuden tuotantolinjan avaamisesta. Palaveri oli tärkeä, sillä Pekan olisi jo paria viikkoa aikaisemmin pitänyt tehdä päätös tuotantoseisokista ja uusien koneiden asentamisesta seisokin aikana, mutta tätä päätöstä hän ei vielä ole kyennyt jostain syystä tekemään. Harri kysyikin varovasti Pekalta: ”Noo, voisiko nyt pikkuhiljaa miettiä, milloin nuo uudet koneet voidaan asentaa tehtaalle?” Tästähän Pekka kimmastui ja alkoi paasata: ”On siinä meillä kanssa tuotantopäällikkö, joka ei kykene itse tällaisia päätöksiä tekemään!” ”Mutta sinähän sanoit, että päätöstä pitää vielä hark…”, yritti Harri, mutta Pekka ei häntä kuunnellut, vaan lisäsi höyryä pesään haukkuen yrityksen esimiehet epäpäteviksi vellihousuiksi. Tätä vuodatusta joutuivat sitten Harri ja työnjohtoesimiehet kuuntelemaan korvat punaisina jonkin aikaan ennen kuin Pekka päätti lopettaa palaverin turhana. ”Tulkaa tänne sitten uudelleen vasta, kun teillä on jotain tärkeää kerrottavaa!”, laukoi Pekka vielä oven suusta heidän poistuessaan neuvotteluhuoneesta. Heidän lähdettyä Pekka tuhahti: ”Ja nykyään vielä puhutaan paljon itseohjautuvuudesta, palvelevasta johtamisesta sekä tiimityöstä! Eihän nuo nahjukset pysty edes ajattelemaan loogisesti! Kyllä vanha kunnon käskyttäminen saa ihmisiin liikettä!”

Kuten edellä kävi selväksi, Pomo-Pekka ei luottanut talon keskijohtoon ja työnjohtajiinsa kovinkaan paljon. Tämän hän toi hyvin esille monissa eri tilanteissa jopa niin, että hän haukkui heitä päin näköä melkein missä vain muiden ihmisten joutuessa kuuntelemaan vaiti hänen purkauksiaan. Lisäksi hänellä on tapana innokkaana tupakkamiehenä kertoa firman tupakkapaikalla omille tupakoiville kavereilleen ja ”lakeijoilleen” paljon tietoa yrityksen tulevista päätöksistä ja asioista ohittaen usein näin tekemällä esimiesportaat kokonaan. Usein tilanne olikin se, että työntekijät tiesivät monista asioista aikaisemmin kuin heidän esimiehensä. Toimitusjohtajan ja väliportaan esimiesten luottamuksen ollessa näin huono, ei ole siis ihmekään, että keskijohdon ja työnjohtotason esimiehet vaihtuivat Pekan yrityksessä varsin tiuhaan tahtiin. Kukaan pätevä esimies ei hänen yrityksessään ole kauaa viihtynyt!

Lounasaikaan Pekan huonotuulisuus ei ollut yhtään vähentynyt. Hän päätti lähteä syömään yrityksen henkilöstöravintolaan. Ruokalistaa katsellessaan hän huomasi, että tarjolla tänään olisi kala- ja kasvisruokavaihtoehtoja. Näistä ruuista hän ei paljon välittänyt, mutta hän oli sopinut ravintolan henkilökunnan kanssa, että näinä kala- ja kasvispäivinä hänelle olisi tarjolla makkara-ateria. Hän oli tyytyväinen tähän sopimukseen, joten hän reippaasti marssi ravintolaan makkararuoka mielessään. Saavuttuaan sinne, hän otti tarjottimen ja ruokailuvälineet linjaston päästä ja kysyi henkilökunnalta omaa ruokavaihtoehtoaan. Tällöin vuorossa ollut keittäjä valahti kalmankalpeaksi ja ääni vavisten kertoi Pekalle, että he olivat unohtaneet hänen ateriansa täysin kaiken kiireen keskellä. Kuultuaan tämän, Pekan naama punehtui ja hän raivoissaan heitti ruokailuvälineensä vauhdilla lattialla sekä huusi kovalla äänellä ulos ravintolasta marssiessaan: ”No, pitäkää sitten kalanne! Paskaa ruokaa täällä muutenkin aina saa!” Koko ravintola hiljeni, sillä kaikki tiesivät Pekan kiivaan temperamentin.

”Pekka ei ollut koskaan oppinut luottamaan omaan henkilöstöönsä”

Puolenpäivän jälkeen työt jälleen pukkasivat päälle. Puhelin soi jatkuvasti, palaverit seurasivat toinen toisiaan ja sihteeri-Tiina toi jatkuvasti uusia raportteja luettavaksi ja sopimuksia allekirjoitettavaksi. Pomo-Pekka valittikin aina työkiireitään ja sitä, ettei hän koskaan ehtinyt paneutua tarpeeksi päätyöhönsä eli yrityksen johtamiseen. Pääsyynä tähän kuitenkin oli hänessä itsessään. Pekka nimittäin ei ollut koskaan oppinut luottamaan omaan henkilöstöönsä, ei työnjohtoesimiehiinsä eikä myöskään työntekijöihinsä. Tämän johdosta hän jatkuvasti, puuttui eri osastojen ja niiden työntekijöiden tekemiin töihin. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt antaa enemmän päätösvaltaa näille alansa ammattilaisille heidän työhönsä liittyvissä asioissa, mutta ei! Pekka käytti omaa työaikaansa pikku yksityiskohtiin puuttuessaan. Tämä mikromanageeraus johti lisäksi vielä siihen, että Pekka keräsi itselleen muiden tehtäviä ja joutui sen takia pidentämään työpäiviensä pituutta. Lisäksi hän usein vielä viikonloppuisinkin kävi toisinaan hoitamassa työasioita yrityksessään. Esimerkiksi tänään iltapäivällä luottamuspula hänen ja työntekijöiden välillä johti siihen, että huonotuulinen ja nälkäinen Pekka tokaisi hänen kanssaan eri mieltä olevalle työntekijälle: ”Kuulehan nyt! Eiköhän tilanne ole niin, että minä diplomi-insinöörinä ja firman toimitusjohtajana tiedän enemmän näistä hommista kuin te ammattikoulun käyneet asentajat!” Tämä tokaisu ei ainakaan lisännyt Pekan auktoriteettia työntekijöitten keskuudessa, jos sitä koskaan siellä oli kovin paljon ollutkaan.

Kello on jo 18 ja Pekka jatkaa töitään tyhjentyneessä toimistorakennuksessa. Häntä harmittaa jälleen kerran työpäivän pitkittyminen. Tästä hän aina syyttää omien työntekijöittensä ja esimiestensä tyhmyyttä ja laiskuutta. ”Aina joudun neuvomaan muita, miten heidän pitää töitään tehdä!”, mesoaa hän itsekseen, ”Ja sitten he eivät edes arvosta, kun yritän neuvoa heitä!” Lisäksi Pekkaa harmittaa se, että hänen mielestään kaiken huippu on se, kun kotona vaimo nalkuttaa jatkuvasti hänen tullessa myöhään töistä väsyneenä kotiin. ”Jos johtajan elämä on tätä, olisin mieluimmin vaikka viininviljelijä Italiassa”. huokaisee Pekka syvään ja hampaitaan narskutellen jatkaa töitään yksinäisessä työhuoneessaan katsellen välillä ulos ikkunasta pimentyvää syysiltaa sekä alkavaa syysmyrskyä seuraten.

Kello 21.35 Pekka vihdoin ja viimein kurvaa kotipihalleen tehokkaalla bemarillaan. Hänen päivänsä kulminoituu siihen, että kotona odottaa kylmentynyt päivällinen ja yhtä kylmä vaimo. Pomo-Pekka huokaisee syvään vodkapaukkua juodessaan ja sanoo puoliääneen itselleen: ”Taas se normipäivä töissä!”

”Kukaan ei ole koskaan täysin valmis johtaja, vaan johtajan pitää koko ajan kehittää itseään niin johtajana kuin myös ihmisenä”

Tällainen oli siis pieni tarina Pomo-Pekasta sekä yhdestä hänen työpäivästään. Nyt tietysti monet teistä lukijoista kysyy, että perustuuko Pomo-Pekka tosielämään? Tähän voin sanoa sen, että täydellistä edellisen kertomuksen henkilöön perustuvaa Pomo-Pekkaa en ainakaan minä ole onneksi pitkän konsultin ja yritysvalmentajan urani aikana kohdannut. Sen sijaan tarinassa on totta se, että kaikki sen kohtaukset perustuvat tosielämässä tapahtuneisiin tilanteisiin ja kuulemiini puheisiin. Tosielämän pikku Pomo-Pekkoja on siis olemassa. Niitä on kaikkialla, tehtaissa, toimistoissa, virastoissa, politiikassa sekä niin isoissa kuin pienissä organisaatioissa. Heitä on niin miehissä kuin naisissa, hyvin koulutetuissa ja suppeamman koulutuksen saaneissa sekä nuorissa ja kokeneissa. Tosiasia kuitenkin on, kuten jo kerroin kirjoittamassani artikkelissa ”Johtamisen seitsemän kuolemansyntiä”, täydellistä ”johtajaa helvetistä” ei ole olemassa, mutta näin on tilanne myös toisinkin päin eli ei myös täydellistä hyvää johtajaakaan ole olemassa. Kaikki johtajat ovat ihmisiä, niin hyvässä kuin pahassa. Monelle johtajalle tämä tieto on varmaankin eräänlainen lohdutus, sillä kenenkään ihmisen ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on, vaan pyrkiä olemaan mahdollisimman paljon oma itsensä. Sitä paitsi kaikista ei ole, eikä tarvitsekaan olla, johtajiksi. Johtajista on kuitenkin helppo erottaa ne jyvät akanoista. Huonot johtajat eivät tiedosta ja tunnista omaa itseään eikä heillä siten ole kykyä hallita itseään ja tunteitaan. Hyvät johtajat sen sijaan tuntevat hyvin itsensä, omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä myös rajansa. Tämän vuoksi he pystyvät myös hallitsemaan itseään ja tunteitaan. Tietous tästä tekee heidät ihmisinä hyviksi ja vahvoiksi johtajiksi. Lisäksi he muistavat, että kukaan ei ole koskaan täysin valmis johtaja, vaan heidän pitää koko ajan kehittää itseään niin johtajina kuin myös ihmisinä. Elämä on jatkuvaa kasvamista ja oppimista.

Esa Lehtinen

Tarvittaessa olen  valmis pitämään innostavia teemaluentoja erilaisissa organisaatioissa niin johtajuudesta, johtamisen eri alueista kuin myös työyhteisöjen toiminnan kehittämisestä. Yhteyttä minuun voi ottaa joko puhelimitse: 0500-699818 tai sähköpostitse: esa.lehtinen@kec.fi



Jätä kommentti

css.php