Inspiroiva johtaja saa myös muut työyhteisönsä ihmiset loistamaan

Kukapa meistä ei haluaisi esimiehenä toimiessaan olla inspiroivan esimiehen asemassa tai vaihtoehtoisesti työskennellä sellaisen esimiehen alaisena, joka osaa inspiroida alaisiaan. Jokainen organisaatio, jota johtaa inspiroiva johtaja, voidaan pitää onnekkaana organisaationa, sillä inspiroiva johtam Lisää

Johtaja – onko pelolla johtaminen aseesi?

Pelolla johtaminen on juuri niitä “johtamisfilosofioita”, joiden soisi mahdollisimman pian vaipuvan johtamismallien kaatopaikalle sinne syvimpään loukkoon, mutta lähiaikoina asia on kuitenkin taas noussut julkisuuteen meillä Suomessa erityisesti Nokiasta kirjoitetun paljastuskirjan sekä Tuomo Meretn Lisää

Itseohjautuva organisaatio – johtajuuden loppu vai sen uusi tuleminen?

Modernit organisaatiot jo nyt, mutta etenkin tulevaisuudessa kohtaavat suuria haasteita toimiessaan globaalisessa, nopeatahtisessa sekä korkean teknologian informaatioyhteiskunnassa. Tehokkuutta, innovatiivisuutta ja nopeutta tavoitellessaan organisaatioiden on jatkuvasti parannettava toimintaansa k Lisää

Lean-johtaminen – avain parempaan tuottavuuteen ja tehokkuuteen?

Aloitan tämän kertaisen blogikirjoitukseni kysymällä, että kuinka moniteistä teistä lukijoistani tietää jotakin Lean-ajattelusta ja siihen liittyvästä Lean-johtamisfilosofiasta? Tavalliselle ”kaduntallaajalle sana ”Lean-toiminta” tuskin sanoo paljoakaan, kun taas johtamisen ammattilaisille Lean-ajat Lisää

Yrityskulttuuri erottaa menestyvät yritykset epäonnistujista

Yrityskulttuurista keskusteleminen on toisinaan varsin merkillinen asia. Se on hyvä ja mielenkiintoinen puheenaihe erilaisissa tilanteissa, mutta siitä on helppo saada aikaan myös varsin kiivaaksi yltyviä väittelyjä. Mielestäni se johtuu siitä, että vaikka kaikki ymmärtävät ja hyväksyvät sen olemass Lisää

Poliittinen johtajuus tienhaarassa – Pitääkö poliittisen johtajan olla kansan palvelija vai ammattimainen tuloksentekokone?

Yhtenä johtajuuden erityisalueena voidaan pitää poliittista johtajuutta. Johtajuutta on mahdollista käsitellä myös yhtenäisenä ilmiönä, mutta poliittisessa johtajuudessa on myös omia erityispiirteitä. Poliittisten johtajien merkitys korostuu erityisesti heidän yhteiskunnalliseen valta-asemaansa. He Lisää

Suomestako johtamisen Shangri-La?

Nyt kun näin kesällä on taas hieman aikaa hellittää ja rentoutua, on minulla myös aikaa pohtia työelämää ja johtamista ehkä hieman laajemmalla perspektiivillä kuin on normaalisti tottunut työssään ajattelemaan, ja samalla yleisemmällä tasolla. Seuraavassa ajattelin käydä läpi erityisesti suomalaisen Lisää

Hyvä johtaminen ja työhyvinvointi: Työelämän ”dynaaminen duo”

Työhyvinvoinnista puhutaan nykyään lukuisilla eri foorumeilla, asiasta keskustellaan paljon ja myös media on ottanut asiaa esille kiitettävästi. Kuitenkin usein tuntuu siltä, että asiaan ei vieläkään paneuduta etenkään työpaikkatasolla tarpeeksi vakavasti. Vaikka asiasta siis puhutaan runsaasti, var Lisää

Älä sählää työpaikkasi viestinnässä!

On laajalti tunnettu tosiasia, että hyvät viestintäkäytännöt ovat jokaisen tehokkaasti toimivan organisaation ydinasioita. Ilman hyvin toimivaa viestintää työprosessit hidastuvat ja heikentyvät pahimmassa tapauksessa niin, että vaikutukset näkyvät dramaattisesti asiakaskontakteissa ja niiden laaduss Lisää

Johtaja – tule pois poterostasi ja opettele viestimään aktiivisesti!

”Kaikki johtaminen on viestintää, ja kaikilla työyhteisön jäsenellä on vastuunsa viestinnästä”, sanoi aikoinaan, monen muun viisaan ohella, oma yliopisto-opettajani Leif Åberg, ollen tässäkin asiassa aivan oikeassa. Jos tarkastellaan johtajuutta, ei voi kuvitellakaan että, johtajuus voitaisiin irrot Lisää
css.php